parhaat vinkit hiustenhoitoon
Etenkin pitkissä hiuksissa, näkyy onko niiden hoitotoon panostettu vai pihistetty. Hiusten käsittelyillä ja hoidolla on suuret vaikutukset, kuinka hyvinvoivat ne ovat. Tärkeää on syödä monipuolisesti ja terveellisesti, välttää stessiä ja nukkua riittävästi. Mutta silti, hiuksen pintaa voi kyllä hoitaa. Vaalennetut hiukset tarvitsevat hieman erillaista hoitoa, kuten vaikka luonnonkiharat hiukset. Normaaleille hiuksille, riittää vielä kevyempi vaihtoehto, hoitoaineissa ja hiustenhoitorutineissa.
MUISTA SÄÄNNÖLLINEN HIUSTENLEIKKAUS
Hiuksia kannattaa kuitenkin latvoista leikkuuttaa säännöllisesti, etteivät ne ala kasvattaa haaraa. Haaroittuneisuus saa latvat kiertymään takuun, jolloin niitä tulee harjattua kovempaa ja tällätavoin mekaanista rasitusta hiuksiin kohdistuu enemmän, joten siksi latvojen leikkaaminen on tärkeää, silloinkin vaikka kasvattaisi pitkää tukkaa.
Mistä hiusten kaksihaaraisuus johtuu?
Hiusten värjääminen, etenkin vaalentaminen, kuumien muotoilurautojen käyttö, reilu aurinko ja auringon ottaminen, horjuttavat kaikki hiusten kosteustasapainoa ja saa latvat vielä helpommin haaroittumaan. Tarkemmin tämä johtuu siitä, että hiusten päällimmäinen, eli suomu kerros vaurioituu ja alkaa helpommin kasvattamaan hiuksiin haaraa. Myös hiusten vuosien kasvattaminen ilman leikkausta, saa latvat lopulta haaroittumaan ja kun hius haaroittuu, se alkaa kasvattamaan niinsanotusti “ molempia haaroja” jollin hiusten kokonaisuusmittaa on enää hankala kasvattaa, kun kasvuvoima haarautuu ja se saa hiukset tuntumaan takkuiselta. Haaroittuneet latvat takkuuntuu ja niitä on hankalampi harjata, jollin kosteana hiuksia tulee helpommin harjalla revittyä ja se taas lisää hiusten kulumista ja venymistä.
Mitä tehdä kaksihaaraisille hiuksille?
Paras tapa välttää kaksihaaraiset hiukset on säännöllinen hiustenleikkaus tai latvojen tasoitus. Vaikka päätät kasvattaa hiuksiasi, käy silti tasoittamassa latvat säännöllisesti, 3-5 kuukauden välein. Kun kerrot kampajallesi, että kasvatat hiuksiasi, hän osaa ottaa tämän huomioon tasoitusleikkausta tehdessä. Hiukset kasvat keskimäärin 1-1,5 cm. kuukaudessa ja kampaaja osaa kyllä tasoittaa niinsanotusti “pölytpois” jolloin hiusten latvat käydään läpi, että haaraisuuden alut saadaan leikattua pois, vaikka kasvattaisitkin hiuksiasi. Eli yksinkertaisesti tehokkain keino on säännöllinen hiustenleikkaus jolloin haaroittuvat hiuset, tai haaranalut leikkaamalla poistetaan.
Tärkeintä on kotioloissa muistaa hoitaa hiusta ja pitää erityisen hyvää huolta sen kosteustasapainosta, hoitoaineiden avulla. Aina kun hiuksesi ovat pitkät ja erityisesti värjätyt, tarvitset kotihoidossa, poishuuhdeltavaaa hoitoainetta, hiuksiin jätettävää hoitoainetta ja lisänä sillointällöin käytettettävät hiusmaskit ja öljyt.
VÄLTÄ HIUSTENHOIDOSSA NÄMÄ MOKAT:
Älä nuku märillä hiuksilla.
Pitkät hiukset tarvitsevat latvoihin hoitoainetta, joten muista käyttää hoitoainetta.
Älä harjaa hiuksia märkänä jos ne ovat kovin takkuiset. Odota että ne hieman kuivuu.
Panosta kunnolliseen hiusharjaan. Huonolaatuinen harja repii ja vaurioittaa hiuksia.
Käytä muotoilurautoja vain kuivaan hiukseen. Muista tarkistaa raudan lämpötila, ettei se ole liiankin kuuma. 180`astetta yleensä riittää.
Älä hankaa hiuksia pesunjälkeen pyyhkeellä tai nuku “sotkunutturalla”. Sotkunutturalla nukkuminen katkoo hiuksia.
Älä jätä latvoja leikkaamatta. Hiuslatvat tulisi leikata vähintääkin, pitkisäkin hiuksissa 1-2 kertaa vuodessa.
HIUKSIISI SOPIVAT TUOTTEET
Löydä ja selvitä, juuri sinun hiustesi tarpeisiin sopivat tuotteet. Näin valitset shampoon- TÄSTÄ. Silloin hiustenhoitosta tulee helpompaa, kun on oikein toimivat tuotteet. Hiusten laatu ja siellä olevat käsittelyt vaikuttavat, tuotteiden valintaan. Liian hoitavat, raskaat ja latistavat tuotteet saa hiukset nuolemaan pitkin päätä.
10. VINKKIÄ HIUSTENHOITOON
Kaikki lähtee sisältäpäin, muista hyvä terveellinen ruokavalio, riittävä neste ja kunnon yöunet.
Hyvä, hiuspohjallesi sopiva shampoo. Vältä turhaa pesemistä, pese vain silloin kun hiukset ovat likaiset. Hiuspohjaan kuuluu luontiasesti vähän talia.
Riittävästi hoitava hoitoaine, joka huuhdellaan pois. Pitkien hiusten latvat, tarvitsevat hoitoaineen, että hiuksen kosteustasapaino ja elastisuus säilyy hyvänä.
Jätettävä hoitoaine, hiustyypin ja hiuksissa olevien käsittelyjen mukaan valittu tuote. Suihkemuodossa, balmimainen tai hiusöljy-latvahoitotyyppinen.
Kun käytät kuumia muotoilurautoja, muista laittaa alle lämpösuojasuihke, äläkä käytä liian kuumaa rautaa. Jos mahdollista, vältä lämpökäsittelyjä ja föönausta.
Pidä kaikki mekaaninen rasitus hiuksiin, mahdollisimman vähäisenä. Muista, hyvä hiusharja.
Tee välillä kunnon tehohoitoja hiuksille. Hyviä tehohoitoja löytyy valmiina kaupasta tai niitä voi ekologisesti valmistaa itse.
Muista säännöllinen hiusten latvojen leikkuutus.
Käy hierojalla / kampaajalla joka osaa tehdä hiuspohjan hierontaa. Se rentouttaa, vilkastuttaa pintaverenkiertoa ja vähentää stressiä.
Jos haluat hifistellä, vaihda tyynyliina silkkiin tai bambuun. Silkki on hiuksille luksusta, eikä kuluta hiuksen pintaa.
“ Hiuksia kannattaa kuitenkin latvoista leikkuuttaa säännöllisesti, etteivät ne ala kasvattaa haaraa. Haaroittuneisuus saa latvat kiertymään takuun, jolloin niitä tulee harjattua kovempaa ja tällätavoin mekaanista rasitusta hiuksiin kohdistuu enemmän, joten siksi latvojen leikkaaminen on tärkeää, silloinkin vaikka kasvattaisi pitkää tukkaa.“
KUN HIUKSET HARMAANTUU
Kun hiukset harmaantuvat, niiden laatu muuttuu. Yleensä harmaat hiukset ovat hieman jäykemmät ja kuivemmat, eivätkä ne välttämättä enää likaannu juuri ollenkaan, tämä toki on yksilöllistä ja hormonitoiminnan vaikuttamaa. Harmaille hiuksille on hyvä käyttää hoitoainetta joka hieman pehmentää ja silottaa.
KIHARAT JA KUIVAT HIUKSET
Luonnonkiharahius on rakenteeltaan soikea ja kuivempi, jolloin se tarvitsee erityistä kosteutusta hoitoaineiden ja tehohoitojen avulla, säilyttääkseen hyvän kosteustasapainon ja kimmoisuuden. Mitä kiharampi hius on, yleensä se on sitä kähärämmän kuivempi, eikä rasvoitu niin helposti. Kunnon luonnonkiharoissa ja arfoissa, tehohoitoja tulisi suosia enemmän. Lue lisää kiharoista hiuksista -tästä.
Miksi käyttää hiuksiin tehohoitoa eli hiusnaamiota, lue lisää TÄSTÄ.
Lue myös:
Parhaat hiusvitamiinit jotka auttaa hiusten kasvuun
10. vinkkiä saada kasvatettua pitkät hiukset