hiustenpesu ja veden laatu
Hiustenpesuun vaikuttaa useampi seikka, mutta veden laatu, on yksi mitä usein ei tule edes mietittyä, ellei sitten ilmene suurempaa ongelmaa, kuten metallisuus hiuksissa, joka vaikuttaa hiusten laatuun ja jopa hiusväriin asti. Liian metallipitoinen hiustenpesuvesi tekee tepposet ainakin vaalealle hiusvärille ja yllätys voi näkyä myös ettei värjätty hiusväri ole ollenkaan sen värinen kun olisi pitänyt.
Vesijohtovesi saa hiukset tuntumaan erilaisilta, kovemmilta kuin järvivesi. Emäksinen vesijohtovesi turvottaa hiuskeratiinia, mikä tekee hiuksesta karheamman ja kuivemman tuntuisen kuin happamampi ja luonnollisesti pehmeämpi järvivesi.
Hiusten kannalta parhaan pesuveden pH-arvo on lähellä ihon ja hiuspohjan pH:ta, joka on noin 4,7. Järvivesi on aina parasvaihtoehto, koska järviveden ja hiuspohjan pH-arvot ovat lähellä toisiaan, joten järvivesi avaa hiusten suomumaista pintakerrosta vain vähän ja siksi hiukset näyttävät kiiltävämmiltä.
Suomessa vesijohtovesi on yleensä hyvälaatuista. Se on lievästi emäksistä, mutta happamuus saattaa vaihdella jonkin verran paikkakunnittain. Esimerkiksi Helsingin ja Tampereen keskustassa on alueita, joissa vesijohtoveden pH-arvo saattaa olla jopa 8,5. Esimerkiksi Kuopiossa on hyvin kalkkipitoinen vesi ja se vaikuttaa yhtälailla hiuksiin.
MERIVESI HIUKSILLE?
Merivesi ei suolaisuudeltaan sovi hiustenpesuun ja aina meressä uinnin jälkeen hiukset tulisikin pestä vesijohto tai kaivovedellä.
MITÄ HUONOLAATUINEN VESI TEKEE HIUKSILLE?
Nämä merkit hiuksissasi kertoo huonosta veden laadusta;
Vaaleissa hiuksissa huono vesi voi näkyä sameutena ja vihreytenä hiuksissa. Hiuksissa voi olla metallimainen haju. Tämä johtuu siitä että vedessä tai putkistossa on metalleja jotka keryvät hiuksiin.
Karheat ja katkeilevat latvat. Joskus metallikertymät hiuksissa saa latvat pörrööntymään, hiukset haurastumaan ja latvat katkeilemaan.
Kiillottomat hiukset voi viestiä, että vedessä on paljon kalkkia tai mangnesiumia jotka jäävät hiuksen pintaan kiinni.
Mineraalijäämät hiuksissa, voivat estää muotoilutuotteiden ja hoitoaineiden normaalia toimivuutta hiuksissa.
Mitä huokoisemmat ja käsitellymmät hiuksesi ovat, sitä helpommin niissä näkyy kaikki vedestä tulevat rasitukset.
MIKÄ AVUKSI JOS VEDEN LAATU ON HUONO?
Parasta ja helpointa on liittää hanaan lisäosa, eli suodatin, joka jo vähän hillitsee enimpien metallien pääsyä vedenmukana hiuksiin. Myös syväpuhdistavashampoo ja metallisuutta poistavat shampoot ovat juuri tätä varten.
VINKKI! Jos mahdollista, voit kerätä sadevettä ämpäreihin ulkoa ja nauttia pehmoisista hiuksista, kun peset hiuksesi sadevedellä.
“ Hiusten kannalta parhaan pesuveden pH-arvo on lähellä ihon ja hiuspohjan pH:ta, joka on noin 4,7. Järvivesi on aina parasvaihtoehto, koska järviveden ja hiuspohjan pH-arvot ovat lähellä toisiaan, joten järvivesi avaa hiusten suomumaista pintakerrosta vain vähän ja siksi hiukset näyttävät kiiltävämmiltä. “
JÄRVIVESI PARASTA HIUKSILLE
Vaikka järvivesi onkin parasta millä hiukset voi pestä, niin muista ettet pese hiuksia suoraan järvessä. Shampoiden sisältämät sulfaatit rehevöittävät luonnonvesistöjä ja saippuoiden pesevät ainesosat, eli tensidit rikkovat veden pintajännitettä niin ettei vesikirput pysy pinnalla. Sen sijaan, käytä järvivettä niin että peseydyt pihasuihkussa tai mökkisaunassa tai jotenkin muuten, kuin suoraan järvessä. Vaikka markkinoilla puhutaan paljon täysin biohajoavista tuotteista, se ei takaa sitä että ne eivät rehevöittäisi vesistöjä. Päinvastoin, monet tuotteet sisältävät jotakin tensidiä ja ehkä ympäristöystävällisemmäksi luokiteltua cocosulfatea, mutta pidetään vesistöt puhtaana ja jätetään suora järvipeseytyminen pesuaineilla sinne mökkisaunaan.