turvehoito hiuksille
Turvehoitoa hiuksille, käytetään erityisesti hiuspohjan ongelmien hoitoon ja hiuspohjan epätasapainotilojen hoitoon. Turve on täysin luonnonmukainen keino hoitaa ja saada apua hiuspohjan häiriöitiloihin ja ongelmiin. Erityisesti psoriaatikot joilla psoriaasis vaivaa hiuspohjassa saavat apua pahimpaan kutinaan ja hiuspohjan mikrobiston tasapainottamiseen. Myös reilusta hiuspohjan rasvoittumisesta kärsivät saavat tasapainottavaa helpotusta turpeen happamasta vaikutuksesta ja turveshampoista.
TURVE
Turve on satojavuosia vanha käytetty hoitokeino, luonnonomista raaka-aineista saatava, lääkinnällisiä vaikutuksia omaava hoitomuoto. Turvetta nostetaan suolta, noin 2-4 metrin syvyydestä ja ennenkuin sitä käytetään hoidollisesti iholle, se käy läpi tarkat, hygieeniset laboratoriokokeet ennen valmistusta myyntiin ja käyttöön.
Turpeen monet hyvät ja terveelliset vaikutukset koostuvat:
Rasvahapoista
Mineraaleista
Hivenaineiden yhdistelmistä
Rikistä
Humus- ja fulvohapoista.
Raudasta, kuparista, magnesiumista,mangaanista ja sinkistä.
Turpeen hoitavat vaikutukset
Turpeen monet hyvät vaikutukset saavat alkunsa suolta jossa turvetta esiintyy. Luonnollisessa turpeessa on paljon bioaktiivisia aineita, kuten humus ja fulvohappoja jotka saavat alkunsa aminohapoista, sokereista ja rasvahapoista. Turve sisältää luontaisesti lukemattomat määrät mineraaleja ja hivenaineiden yhdisteitä joissa rikki on käytössä näyttänyt voimansa tehokkaana. Rikin määrä turpeessa vaihtelee riippuen turpeen nostopaikasta. Turpeen oman ph-arvo on hapan noin 3.9-4 ja siksi se säilyy hyvin.’
Turvehoito auttaa:
Antaa apua hiuspohjan ongelmiin ja erityisesti psoriasikseen.
Hillitsee hiustenlähtöä sillä turve sisältää ravintoaineita.
Hellii ja erityisesti rauhoittaa ihoa rikkoutunutta hiuspohjaa joka on ärtynyt ja kutiseva.
Rauhoittaa allergisissa reaktioissa ja palohaavoissa.
Tasapainottaa ja normalioi hiuspohjan ongelmia erityisesti auttaa tasapainottamaan talintuotantoa ja kutiavaa hiuspohjaa.
turpeesta lisäpotkua hiuksille
Turpeesta saa lisäpotkua ja ravinteita hiuksille ja hiuspohjalle vaikka sinulla olisi vain:
ohuet hiukset.
rasvoittuvat hiukset.
hennot hiukset.
kärsit, hiusten lähdöstä.
hiuspohja kärsii epätasapainotilasta ja stessistä.
hiuspohjan ongelmia.
psoriasis.
Turve ja allergiset reaktiot
Turve on kokemuksien mukaan todella hyvin siedetty ja allegisia reaktioita tai yliherkkyyksiä ei ole raportoitu. Turvetta ei hoitomuotona kuitenkaan suositella jos kärsit sydän ja verisuonitaudeista.
TURPEEN KÄYTTÖ HIUSPOHJALLE
Turvehoidosta on saatu todella hyviä hoitotuloksia erityisesti hiuspohjan ongelmien käytössä, psoriaatikot saavat apua ja rasvoittuvasta hiuspohjasta kärsivät saavat apua epätasapainotilaansa joten turvetta voi turvallisin mielin kokeilla ja käyttää apuna ja luonnolllisena hoitokeinonoa näissä hiuspohjan ongelmatilanteissa.
Turvetta suositellaan:
Hiusten ja hiuspohjan puhdistamiseen
Kuuriluontoisena hoitokeinona psoriaksen ja hiuspohjan ongelmien hoitoon.
Hiusten hoitoon, sillä turpeessa on paljon hyviä mineraaleja antamaan hiuspohjalle ravinteita.
Hoitamaan ja tasapainottamaan palovammoja
Rauhoittaa hiuspohjaa stressireaktiossa.
Normalisoi ja tasapainottaa hiuspohjaa haastavissa tilanteissa sekä auttaa aineenvaihdunnassa ja tasaamaan hiuspohjan talintuotantoa.
Turvehoitoja hiuspohjan ongelmiin kotona
Koska turve on täysin turvallista käyttää, voit tehdä ihan hyvin hiuspohjan ongelmiin turvehoitoa kotona myös itse.
MITEN TURVEHOITO TEHDÄÄN?
*mainoslinkki merkitty
* Turvehoitoa voi turvallisesti suorittaa kotona myös itse. Hiuspohjalle sopivaa hoitoturvetta voi tilata suoraan netistä.
Turvehoidon tekeminen vaihevaiheelta:
1) Ota *turvehoitoa noin 1 dl ja laita se kulhoon jonka laitat lämpimään vesihauteeseen.
2) Pese hiukset shampoolla. Jos hiuksesi ovat todella rasvaiset ja likaiset, vaahdota shampoopesu kahteen kertaan.
3) Kuviaa hiukset pyyhkeellä.
4) Levitä turvemassa hiuspohjaan, eli päänahkaan. Älä levitä turvetta hiuspituuteen tai latvoihin, ainoastaan hiuspohjaan.
5) Kun olet turvemassan levittänyt hiuspohjaan, laita päälle biopussi tai muovipussi, sillä turvemassa ei saa päästä kuivahtamaan.
6) Laita pussin päälle myssy tai lämmin, kostea pyyhe, jotta lämpö massan ympärillä säilyy.
7) Anna vaikuttaa, myssyn alla noin 20 minuuttia.
8) Vaikutusajan jälkeen huuhtele huolellisesti, reilulla vedellä ja käytä latvoihin tarvittaessa hoitoainetta.
turveHOITO VAIN KUURILUONTOISESTI
Muista, että tehokkaat hoidot ovat aina kuuriluontoisia ja näin ollen tuvehoitoakin tulee tehdä kuurimaisena hoitona. Kuurihoito on noin 4-8 hoitokertaa, kerran viikossa tehtynä. Sen jälkeen pidetään reilu tauko. Yleensä näkyvää hoitotulosta, psoriaksen hoitoon turpeella saadaan jo 4 hoitokerran jälkeen. Iho alkaa parantumaan ja kutina hiuspohjassa hellittää.
Turveshampoota voi käyttää hoitomuotona arkisemmin ja ylläpitämään turpeesta saatua hyvää hoitovastetta. Toisille voi toki riittää hiuspohjan ongelmien tasapainottamiseen pelkkä turveshampoon käyttö.
Turve antaa rakennetta hiuksille
Vaikka turvehoisosta saadaan hoitovastetta moniin ongelmiin, tekee turve hyvää myös ihan vain tehohoitona hiuspohjalle, antaen samalla rakennetta hennoille hiuksille. Myös hiustenlähdöstä kärsivät voivat saada apua turpeesta, sillä hiusjuuret tarvitsevat vitamiineja ja hivenaineita ja sitä mm. rautaa ja magnesiumia turpeessa on luontaisesti paljon. Turvehoidosta ei ole haittaa vaikka ongelmia ei hiuspohjassa olisikaan, sillä rikastavia aminohapoista hyötyy hiuspohjassa hoitaen meistä jokainen. Turpeella voi siis myös ihan vain käyttää satunaisesti hemmotteluhoitoon hiuspohjalle, antamaan paljon hyvia aminohappoja ja rikkiä hiuspohjan verenkierron ja ravintoaineiden vilkastuttamiseksi.